Elämän väliaikaisuudesta

Eilen Stand Up! -ohjelmassa esiintyi mainio tyyppi, jonka esitys oli kovin puhutteleva ja jonka esittelemää teemaa olen itsekin viime aikoina käsitellyt mielessäni paljon. En viitsi purkaa tähän koko esitystä, löysin Youtubesta hänen pitemmän esityksensä samasta aiheesta juuri äsken, en vielä ehtinyt katsoa sitä itse, mutta linkitän sen tähän. Kantavana teemana oli siis elämän väliaikaisuus.

Tuntuu, että ihmiset luulevat, että maailmassa on vain yksi oikea tapa elää ja se on työn tekeminen, viisi päivää viikossa, kahdeksasta neljään. Tai vaihtoehtoisesti yrittäminen, jolloin olet töissä lähes kaiken aikaa. Jos sattuu niin onnellisesti, että löytää työn, joka on itselle myös intohimo, niin tämä ei kuulosta pahalta, mutta mitä jos sitä "omaa juttua" ei vain työelämässä löydy ja duuni, jota painaa, on ikävää pakkopullaa. Silloin luulisi, että ihminen ei sitä pitemmän päälle jaksa tehdä, mutta monet esimerkit näyttävät toista. Jotkut tekevät koko ikänsä työtä, jota suorastaan inhoavat, koska on "pakko". Muita vaihtoehtoja ei näytä olevan. Monen ylpeys ei varmaankaan kestäisi työttömäksi jäämistä, jos kotona on opetettu, että työttömät ovat luusereita, yhteiskunnan kunnollisten ihmisten selkänahasta revityillä verovaroilla elätettäviä rottia. Tämä taas aiheuttaa sen, että mikäli sattuu menettämään työn, on häpeä vielä raskaampi taakka kantaa, kuin työ oli ollut. Oma ihmisarvo tuntuu katoavan.
Toiset saattavat palaa loppuun eivätkä toistuvien loppuunpalamisten takia enää lopulta pysty edes palaamaan työelämään.
On toki myös niitä, jotka ovat niin kestäviä, että suoriutuvat työmuurahaisen pestistä hienosti, sen kummempia murtumatta tai valittelematta. Hyvä heille. Kai.

On myös olemassa ihmisiä, jotka eivät tee työtä, mutta ovat silti onnellisia. Olen tavannut myös henkilöitä, joiden on vaikea käsittää tätä asiaa. Saahan työstä sentään rahaa, jolla voi ostaa kaikenlaisia hienoja leluja, kuten viimeisintä elektroniikkaa tai autoja, ulkomaanmatkoja, tai käyttää suuren osan siitä rahasta nollatakseen päänsä viikonloppuisin viinalla. Onhan se hyvä, että taloudellinen toimeentuleminen on taattu, mutta mihin ihmeeseen me tarvitsemme niin paljon rahaa? Olen itse miettinyt, että jos olisin kokopäivätyössä, minulla olisi niin paljon rahaa etten edes tietäisi mihin ihmeeseen saisin sen kulutettua. Vapaa-aikaa sen sijaan olisi niin vähän, että sitä rahaa ei mitenkään edes ehtisi kuluttamaan, ja koska minua ei kiinnosta haalia itselleni materiaalisia hyödykkeitä, raha jäisi säästöön "pahan päivän varalle", tai eläkkeelle asti, jolloin olisi viimeinkin aikaa tehdä asioita, mutta entä jos silloin ei enää jaksa? Eläkkeelle jäämisen ikääkin nostetaan koko ajan, niin että tulevaisuudessa saamme työskennellä ehkä hautaan saakka.

Meillä on olemassa myös vaihtoehtoja, jos niitä uskaltaa harkita. Osa-aikatyöllä esimerkiksi tulee toimeen ja vapaa-aikaa jää riittävästi latautumiselle, itsestään huolehtimiselle, harrastuksille ynnä muulle. Työtönkään ei välttämättä ole toimeton. Vapaaehtoistyökin on vaihtoehto, jos haluaa päiväänsä aktiviteettia, josta on hyötyä myös muille. On kamalaa, että työttömät ihmiset kokevat usein hyödyttömyyttä. Kuinka voisi olla hyödytön, jos kaikesta huolimatta esimerkiksi huolehtii itsestään ja välittää lähimmäisistään? Meihin on niin syvälle iskostettu, että meidän pitää olla tuottavia, tehokkaita ja koko ajan kulutusyhteiskunnassa kiinni, että olisimme yhteiskunnalle hyödyksi. Tämän hinta voi olla kova.

On ihan totta, että raha helpottaa elämää, mutta ainakin itse koen tarvitsevani sitä vain sen verran, että tulen toimeen. Siksi olen tyytyväinen osa-aikatyöhöni, josta pidän ja jonka ansiosta minulle jää aikaa myös muuhun elämään.

Haaveilen omavaraisuudesta. Tahtoisin kokea sen, miltä tuntuu, kun ponnistelee elämän perusasioiden eteen. Tämä tuntuu minusta luonnollisimmalta tavalta elää. Tosiasia on kuitenkin, että rahasta ei voisi kokonaan luopua, koska ainakin tällaisen elämäntavan valmisteluvaiheeseen tarvitsisi tehdä monia investointeja. Ehkäpä ennen tällaisen polun valitsemista täytyisi jonkin aikaa tehdä kokopäiväistä työtä säästääkseen sitä varten.

Elämä on valintoja täynnä, miksipä valita välttämättä sitä, mikä on suoraan edessä helppona ratkaisuna, kun muut valinnat voivat olla mielenkiintoisempia.