Meneillään on eksistentiaalikriisi.
Mistä tulen, miksi, minne olen menossa, miksi?
Mikä on kaiken tarkoitus, mikä on minun tarkoitukseni?
Olenko Kohtalon tai Jumalan ohjaama pelinappula?
Mitä muita vaihtoehtoja voi olla?
Näihin mietelmiin sopii paremmin kuin mainiosti seuraava kappale:
Olet tässä
" Luvannut ja väittänyt olen oikeaan ja vasempaan
Siinä ovat tunteeni hiljaa kuolleet
Kasvot joita käytän ovat kovettuneet ilmeeseen,
pikatie jota kiidän mustaa jäätä kiiltelee
Taivas oli ennen toinen ääri toinen helvetti
tänään on se väärin että uskoo ihmeisiin
Että uskoo tyhmyydelle jonkin mitattavan rajan
ajan jolloin karja suostuu teurasautoihin
Terästä on jää ja rauta kohmettuneet kasvot
jotka alleen piilottavat murheellisen tyhjän elämän
Loputtomat matkat jotka kulkee jotain tunteakseen
kysymykset joihin mitä sanottavaa elämällä
mitä tällä elämällä on?
Poika jonka yli käveltiin, hän ei enää itke
poika joka kulki yksinään
Tahtoi tulla järkäleeksi, hiekanjyväin joukkoon
vuoreksi lakeuksien lomaan
Katson sinun kasvojasi jotta voisin todistaa,
voimaton on todistaja, kieli hiljainen
Sanat soivat kalloissamme leukaluiden narinana
sanat soivat korvissamme paholaisen nauruna
Olet tässä "
Varsin alavireiset ovat siis tunnelmat.
Olen hankkimassa järjestelmäkameraa, jonka oston jälkeen yritän herättää tämän blogin henkiin ja jopa päivittää tänne KUVIA! Sitä odotellessa...
