Ulkonäköasioita

Olen viime aikoina miettinyt paljon ulkonäköasioita. Toki olen miettinyt niitä koko pienen ikäni teinistä lähtien, mutta hieman eri kantilta kuin ennen. Olen lopettanut meikkaamisen kokonaan, koska aloin kyseenalaistaa koko puuhan ja nähdä sen turhanpäiväisyyden. Aloin pohtia, miksi oikein meikkaan ja laittaudun ja miksi ihmiset yleensä sitä tekevät ja ainakin omalla kohdallani tajusin sen johtuvan pitkälti epävarmuudesta (myös pelkästä tavasta). Kysyin itseltäni, ketä/mitä varten oikein laittaudun ja miksi. Huomasin, että meikkaan, koska pelkään, etten näytä viehättävältä ilman sitä, etten kelpaa, koska ilman en pärjäisi ulkonäkökilpailussa, joka on käynnissä koko ajan naissukupuolen kesken (miessukupuolen ulkonäkökilpailuun en ota kantaa, koska en pysty samaistumaan siihen). Tuohon kilpailuun painostavat kauneusihanteet, joita meille koko ajan syötetään joka puolelta, jotka ovat syntyneet kaupallisuuden ympärille ja ovat siten keinotekoisia - esimerkkinä mainonta, joka luo keinotekoisen tarpeen ("Ovatko hiuksesi ohuet ja elottomat?") ja antaa siihen sitten kaupallisen ratkaisun ("Käytä tätä tuotetta, niin saat upeat ja hyvinvoivat hiukset"). Pian monikaan ei tule toimeen ilman tuuheita ripsiä, valkoisia hampaita, värjättyjä hiuksia, tehoshampoita, merkkivaatteita ja pakkelikerrosta. Minä haluaisin tulla toimeen ilmankin, koska mihin ihmeeseen nuo asiat minua vievät? Syvemmälle turhuuteen. Jos jotakuta ei miellytä ulkonäköni ilman meikkiä, muotivaatteita ja viimeisen päälle olevaa kampausta, niin ei ole pakko katsoa minun suuntaani. Minä haluan kelvata itselleni sellaisena kuin olen ja jos en kelpaa sellaisena jollekulle, niin en todellakaan koe tarvitsevani tällaista ihmistä elämääni.

Ehkä osa ihmisistä ei ikinä tule kysyneeksi itseltään, miksi laittautuu. Ehkä se on joillekin vain automaatio, rituaali jonka suorittaa päivä toisensa jälkeen, mutta toisille se on varmasti myös keino peitellä omaa sisäistä epävarmuuttaan, kuten omalla kohdallani. Toiset varmasti myös nauttivat siitä taiteellisessa mielessä. Tosiasia on kuitenkin, että on ihmisiä, jotka eivät pysty lähtemään kotoaan mihinkään laittautumatta, että itsetunto rakentuu ulkonäön varaan.

Yksi syy ulkonäön korostamiseen saattaa toki piillä myös parinvalinnassa. Ihminen ei ole siinä mielessä uniikki olento verrattuna muihin eläimiin, että se valitsee mieluiten miellyttävältä näyttävän yksilön kumppanikseen, mutta luulisi ihmisen olevan myös sen verran älykäs eläin, että se näkisi ulkokuoren taaksekin, sen, että se meikki on todellakin vain feikkiä eikä millään lailla kerro todellisista ominaisuuksista. Ehkä parinvalintaan vaikuttavat aivoalueet ovat helposti huijattavissa visuaalisilla kikoilla?

Olen pyrkinyt katsomaan peiliin vähemmän ja vähemmän. Se on erittäin hankalaa, koska peilikuvaansa törmää vähän väliä ja siitä on tullut niin suuri osa itseä, että sitä pakostikin jumittuu katselemaan. Mutta koska se, mitä olen ulospäin, on vain pieni osa minua, toivoisin, että tuo pieni osa saisi minulta vain vähän huomiota, ei enempää, kuin se ansaitsee.

Pakotettua downshiftaamista

Silloin kun päädyimme avoliittoon mieheni kanssa, meille koitti ankeat ajat taloudellisesti. Mieheltäni nimittäin loppui toimeentulotuen saaminen, koska Kelan laskelmien mukaan minun tuloni ovat riittävät meidän molempien elämiseen. Aion nyt hieman avata, kuinka "riittävät" nuo tulot ovat, miten me käytännössä eletään.

Kesällä siis itse sain palkkaa noin 600 euroa kuukaudessa. Tämän katsottiin jo silloin olevan riittävä tulo meidän molempien menoihin, eikä toimeentulotukea myönnetty, asumistuki onneksi myönnettiin ja se kattoi melkein koko vuokran. Kun muutimme isompaan asuntoon (tänne maalle) emme saaneet myöskään vuokravakuutta emmekä edes maksusitoumusta vuokravakuuteen, saati sitten avustusta muuttokuluihin (jotka olivat vain noin 40 euroa, emmekä enempää avustusta pyytäneetkään). Haimme kunnalta täydentävää toimeentulotukea ja sieltä saimme onneksi maksusitoumuksen vuokravakuuteen, en muista maksettiinko meille mitään tukea sieltä, kovin kummoisia ei, muuten muistaisin.

Tällä hetkellä palkkani on saman verran kuin kesällä, lisäksi saan opintorahaa pari sataa kuukaudessa, jolloin yhteenlasketut tulomme ovat noin 800 euroa kuussa. Se nyt on sentään satanen enemmän per nenä kuukaudessa kesään verrattuna. Voin sanoa, että laskujen, esimerkiksi sähkön, kotivakuutuksen, autoveron ja -vakuutuksen jälkeen elämiseen ei jää paljoa. Olen välillä joutunut pyytämään rahallista apua isältäni, mikä on mielestäni ihan ookoo varsinkin kun viikoittain autan häntä kauppa-asioissa ja on hänenkin etunsa, että minulla on auto. Olen toki välillä miettinyt autosta luopumista, mutta silloin minun pitäisi lopettaa työt toisella paikkakunnalla ja jäisin loppujen lopuksi tappiolle. Täällä maalla ollessa työ- ja koulumatkat ovat aika pitkiä ja niihin uppoaakin ruoan jälkeen eniten rahaa. Kuitenkin asumiseen ja matkoihin menee luultavasti yhtä paljon kuin jos asuisimme kaupungissa, koska siellä vuokrat ovat kalliimpia (tosin asumistukeakin saisi jonkin verran enemmän, mutta eihän sitäkään saa määrättömiä määriä).
Tilannetta huonontaa tulevaisuudessa se, että opintotukikuukauteni kandidaatintutkintoa varten ovat lopussa ja opintoraha siis pian taukoaa, ennen kuin saan tutkinnon tehtyä ja pystyn hakemaan tukea maisterivaiheeseen. Eli tammikuusta alkaen tulomme putoavat parilla sadalla eurolla ja tilanne tulee olemaan sama kuin kesällä. Tosin tammikuussa voin taas nostaa uuden opintolainaerän ja se auttaa hieman. Syksyn erä meni nopeasti esimerkiksi Lenni-koiran osamaksuun ja auton vaihtoon, se kun oli pakollinen tehdä.

Onneksi on monia hätäapuja, joihin voi turvautua kun rahaa ei oikeasti ole. Kävimme eilen leipäjonossa ja saimmekin tosi hyvin sieltä ruokaa. Siellä eräs järjestäjä antoi meille myös diakoniatyöntekijän numeron, jotta voimme kysellä ruoka-apua sieltä jos tilanne vaatii. Minusta tuntuu, että pian vaatii, koska tällä viikolla avustettavani on ollut sairaalassa enkä ole päässyt tekemään töitä ja näin ollen koemme ensi kuussa merkittävän tulonmenetyksen... Johon tietysti voisi hakea apuja Kelalta tai kunnalta, mutta en usko, että jaksan tehdä hirveää paperisotaa muutaman kympin takia.

Eikä tämän tekstin ole tarkoitus olla valitusta, vaan totuudenmukainen kertomus tilanteestamme.

Tilityksestä huolimatta aurinkoista päivää, ainakin täällä paistaa aurinko!