Olen viime aikoina miettinyt paljon ulkonäköasioita. Toki olen miettinyt niitä koko pienen ikäni teinistä lähtien, mutta hieman eri kantilta kuin ennen. Olen lopettanut meikkaamisen kokonaan, koska aloin kyseenalaistaa koko puuhan ja nähdä sen turhanpäiväisyyden. Aloin pohtia, miksi oikein meikkaan ja laittaudun ja miksi ihmiset yleensä sitä tekevät ja ainakin omalla kohdallani tajusin sen johtuvan pitkälti epävarmuudesta (myös pelkästä tavasta). Kysyin itseltäni, ketä/mitä varten oikein laittaudun ja miksi. Huomasin, että meikkaan, koska pelkään, etten näytä viehättävältä ilman sitä, etten kelpaa, koska ilman en pärjäisi ulkonäkökilpailussa, joka on käynnissä koko ajan naissukupuolen kesken (miessukupuolen ulkonäkökilpailuun en ota kantaa, koska en pysty samaistumaan siihen). Tuohon kilpailuun painostavat kauneusihanteet, joita meille koko ajan syötetään joka puolelta, jotka ovat syntyneet kaupallisuuden ympärille ja ovat siten keinotekoisia - esimerkkinä mainonta, joka luo keinotekoisen tarpeen ("Ovatko hiuksesi ohuet ja elottomat?") ja antaa siihen sitten kaupallisen ratkaisun ("Käytä tätä tuotetta, niin saat upeat ja hyvinvoivat hiukset"). Pian monikaan ei tule toimeen ilman tuuheita ripsiä, valkoisia hampaita, värjättyjä hiuksia, tehoshampoita, merkkivaatteita ja pakkelikerrosta. Minä haluaisin tulla toimeen ilmankin, koska mihin ihmeeseen nuo asiat minua vievät? Syvemmälle turhuuteen. Jos jotakuta ei miellytä ulkonäköni ilman meikkiä, muotivaatteita ja viimeisen päälle olevaa kampausta, niin ei ole pakko katsoa minun suuntaani. Minä haluan kelvata itselleni sellaisena kuin olen ja jos en kelpaa sellaisena jollekulle, niin en todellakaan koe tarvitsevani tällaista ihmistä elämääni.
Ehkä osa ihmisistä ei ikinä tule kysyneeksi itseltään, miksi laittautuu. Ehkä se on joillekin vain automaatio, rituaali jonka suorittaa päivä toisensa jälkeen, mutta toisille se on varmasti myös keino peitellä omaa sisäistä epävarmuuttaan, kuten omalla kohdallani. Toiset varmasti myös nauttivat siitä taiteellisessa mielessä. Tosiasia on kuitenkin, että on ihmisiä, jotka eivät pysty lähtemään kotoaan mihinkään laittautumatta, että itsetunto rakentuu ulkonäön varaan.
Yksi syy ulkonäön korostamiseen saattaa toki piillä myös parinvalinnassa. Ihminen ei ole siinä mielessä uniikki olento verrattuna muihin eläimiin, että se valitsee mieluiten miellyttävältä näyttävän yksilön kumppanikseen, mutta luulisi ihmisen olevan myös sen verran älykäs eläin, että se näkisi ulkokuoren taaksekin, sen, että se meikki on todellakin vain feikkiä eikä millään lailla kerro todellisista ominaisuuksista. Ehkä parinvalintaan vaikuttavat aivoalueet ovat helposti huijattavissa visuaalisilla kikoilla?
Olen pyrkinyt katsomaan peiliin vähemmän ja vähemmän. Se on erittäin hankalaa, koska peilikuvaansa törmää vähän väliä ja siitä on tullut niin suuri osa itseä, että sitä pakostikin jumittuu katselemaan. Mutta koska se, mitä olen ulospäin, on vain pieni osa minua, toivoisin, että tuo pieni osa saisi minulta vain vähän huomiota, ei enempää, kuin se ansaitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti