Silloin kun päädyimme avoliittoon mieheni kanssa, meille koitti ankeat ajat taloudellisesti. Mieheltäni nimittäin loppui toimeentulotuen saaminen, koska Kelan laskelmien mukaan minun tuloni ovat riittävät meidän molempien elämiseen. Aion nyt hieman avata, kuinka "riittävät" nuo tulot ovat, miten me käytännössä eletään.
Kesällä siis itse sain palkkaa noin 600 euroa kuukaudessa. Tämän katsottiin jo silloin olevan riittävä tulo meidän molempien menoihin, eikä toimeentulotukea myönnetty, asumistuki onneksi myönnettiin ja se kattoi melkein koko vuokran. Kun muutimme isompaan asuntoon (tänne maalle) emme saaneet myöskään vuokravakuutta emmekä edes maksusitoumusta vuokravakuuteen, saati sitten avustusta muuttokuluihin (jotka olivat vain noin 40 euroa, emmekä enempää avustusta pyytäneetkään). Haimme kunnalta täydentävää toimeentulotukea ja sieltä saimme onneksi maksusitoumuksen vuokravakuuteen, en muista maksettiinko meille mitään tukea sieltä, kovin kummoisia ei, muuten muistaisin.
Tällä hetkellä palkkani on saman verran kuin kesällä, lisäksi saan opintorahaa pari sataa kuukaudessa, jolloin yhteenlasketut tulomme ovat noin 800 euroa kuussa. Se nyt on sentään satanen enemmän per nenä kuukaudessa kesään verrattuna. Voin sanoa, että laskujen, esimerkiksi sähkön, kotivakuutuksen, autoveron ja -vakuutuksen jälkeen elämiseen ei jää paljoa. Olen välillä joutunut pyytämään rahallista apua isältäni, mikä on mielestäni ihan ookoo varsinkin kun viikoittain autan häntä kauppa-asioissa ja on hänenkin etunsa, että minulla on auto. Olen toki välillä miettinyt autosta luopumista, mutta silloin minun pitäisi lopettaa työt toisella paikkakunnalla ja jäisin loppujen lopuksi tappiolle. Täällä maalla ollessa työ- ja koulumatkat ovat aika pitkiä ja niihin uppoaakin ruoan jälkeen eniten rahaa. Kuitenkin asumiseen ja matkoihin menee luultavasti yhtä paljon kuin jos asuisimme kaupungissa, koska siellä vuokrat ovat kalliimpia (tosin asumistukeakin saisi jonkin verran enemmän, mutta eihän sitäkään saa määrättömiä määriä).
Tilannetta huonontaa tulevaisuudessa se, että opintotukikuukauteni kandidaatintutkintoa varten ovat lopussa ja opintoraha siis pian taukoaa, ennen kuin saan tutkinnon tehtyä ja pystyn hakemaan tukea maisterivaiheeseen. Eli tammikuusta alkaen tulomme putoavat parilla sadalla eurolla ja tilanne tulee olemaan sama kuin kesällä. Tosin tammikuussa voin taas nostaa uuden opintolainaerän ja se auttaa hieman. Syksyn erä meni nopeasti esimerkiksi Lenni-koiran osamaksuun ja auton vaihtoon, se kun oli pakollinen tehdä.
Onneksi on monia hätäapuja, joihin voi turvautua kun rahaa ei oikeasti ole. Kävimme eilen leipäjonossa ja saimmekin tosi hyvin sieltä ruokaa. Siellä eräs järjestäjä antoi meille myös diakoniatyöntekijän numeron, jotta voimme kysellä ruoka-apua sieltä jos tilanne vaatii. Minusta tuntuu, että pian vaatii, koska tällä viikolla avustettavani on ollut sairaalassa enkä ole päässyt tekemään töitä ja näin ollen koemme ensi kuussa merkittävän tulonmenetyksen... Johon tietysti voisi hakea apuja Kelalta tai kunnalta, mutta en usko, että jaksan tehdä hirveää paperisotaa muutaman kympin takia.
Eikä tämän tekstin ole tarkoitus olla valitusta, vaan totuudenmukainen kertomus tilanteestamme.
Tilityksestä huolimatta aurinkoista päivää, ainakin täällä paistaa aurinko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti