Kävin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla moikkaamassa serkkuani ja vastaan ystävääni, joka palasi vaihto-oppilasvuodeltaan Belgiasta. Seikkailin pieniä teitä ja paikkakuntia, joissa en ole ennen käynyt juurikaan, yövyin Askolassa bed & breakfast - hostellissa, joka oli keskellä ei mitään ihanalla maaseudulla.

Helsingissä kävin Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ihmettelemässä ja menimpä Pride-meininkienkin läpi. Siellä oli paljon värikästä porukkaa.

Nuuhkuttelin liljoja

Karppi

Juvalla on englantilainen teehuone, jossa poikkesimme matkalla. Mikä IHANA prinsessapaikka! Ja tarjoilu oli aivan mahtava, vaikka koostuikin pääasiassa herkuista, ei jäänyt ainakaan nälkäiseksi.

Hitu oli kaksi yötä poissa kotoa. Se oli kai retkellään, mutta minä olin tietenkin huolissani. Eilen illalla rukoilin, että sillä olisi kaikki hyvin ja se tulisi pian kotiin. Ehdin juuri nukahtaa, kun se sitten tuli raapimaan ulko-ovea, oli ihan märkä ja kehräsi ja kiehnäsi ja tuli sitten vielä kainaloon nukkumaan ihan väsyneenä, pikkuinen märkä rotta.

Olen miettinyt rukoilemista; en rukoile Jumalaa koska en ole ollenkaan varma siitä, että olisi jokin Jumalankaltainen persoona (sellainen Yksi, jota yleensä vain ajatellaan jumalana; tiettynä henkilönkaltaisena persoonana) jota rukoilla, mutta esitän toiveeni ja huoleni rukouksen muodossa, jolloin tavallaan uskon että ilmaistuna ne tulevat konkreettisemmiksi ja muovaavat ehkä tätä Kosmosta rukouksissa esitettyihin suuntiin. Jos rukous toimisi näin, voisi ajatella, että meillä olisi melkoinen voima tähän maailmaan missä elämme. Jos se toimii, on aika mahtavaa, että meillä on jonkinlaista vaikutusvaltaa, mutta on pelottava ajatus, että samoin myös pahat ajatukset ja toiveet, kaunat, kostonhalut yms vaikuttaisivat samoin tavoin. Siksi ainakin itse koetan yrittää olla ajattelematta kenestäkään/mistään pahaa, enkä ainakaan haluaisi toivoa kenellekään mitään pahaa. Ei se ole itsellekään terveellistä.

100 000 munkkia meditoi paremman maailman puolesta