Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. helmikuuta 2015

Pentupäivitys

Jälleen kerran on kulunut tuo kolmisen kuukautta edellisestä postauksesta. Näköjään se sitten taitaa olla sellainen sykli, milloin ehdin kirjoittaa. Mukamas. Kyllä sitä aikaa jostain saisi revittyä, mutta kun on niin paaaljon kaikkea mitä tehdä. Nyt on kuitenkin uusia kivoja uutisia kerrottavana, kun rakkaani/kämppäkaverini äidin koiralle Jadille on syntynyt pentuja. :)
Ne ovat nyt noin kolmen viikon ikäsiä ja olen käynyt katsomassa niitä joka viikko. Ja arvatkaa vain tekisikö mieli ottaa sieltä oma! Koska Jadi on maailman paras koira. Rakastan sitä otusta ihan mielettömästi. Se on rauhallinen, äärettömän lempeä, kiltti, vähän itsepäinen "oman tiensä kulkija", mutta tottelevainen tarpeeksi houkuteltuna. :D Esimerkiksi metsälenkeillä se pitää aina huolta laumastaan ja pysyttelee lähistöllä, vaikka onkin tiibetinmastiffi rodultaan (jotka yleensä tykkäävät tilaisuuden tullen lähteä omin päin laajentamaan reviiriään).
Pentujen isä on siis sekarotuinen, jossa on berninpaimenkoiraa, labradorinnoutajaa ja ripaus sakemannia. Yhden pennun (harmaa poika) isä on luultavasti eri, jossa on ainakin saksanpaimenkoiraa ja olikos lapinkoiraa tai jotakin...



Jadi on tämä vasen luppana


Pennut viikon ikäisiä:



Mammalla pitää kiirettä kahdeksikon kanssa!






Koko katras, kahdeksan kappaletta; viisi poikaa ja kolme tyttöä <3



Pennut kahden viikon ikäisiä:



Tämä pikkuinen merkkivärinen tyttö on jo ihan kavereita meidän kanssa <3





Pennut kolmen viikon ikäisiä:



Väsynyt pentukasa <3 Haukottelija saattaa olla meille ehkämahdollisesti tuleva pentunen <3



 Erilainen pentu :) Ainut harmaa ja turkkikin karheampi kuin muilla.




Aika pentuista on ollut siis viimeaikoina. Ehkä omille koiratarvikkeille tulee piakkoin käyttöä...<3 Voi kunpa. Olen miettinyt asiaa pääni puhki ja alan kallistua sille linjalle, että kyllä näistä nyt joku meille tulee. Olen jo miettinyt nimenkin valmiiksi...

Mitä opiskeluihin kuuluu, niin armottomasti olen kirjatenttejä läpi tahkonut. Tähän mennessä kaikki kurssit olen saanut suoritettua. Viime perjantaina oli kaksi tenttiä aiheina Teologinen etiikka ja Johdatus ekumeniikkaan; niistä ei ole tullut vielä tulosta. Jänskättää, vaikka molemmat olivat vain kahden opintopisteen kursseja.

Aurinkokin on suostunut näyttäytymään pitkästä aikaa hetkittäin, siitä muutama kuva....







Pihallamme orapihlajissa vierailee toisinaan tilhejä. Ne ovat kerrassaan kauniita lintuja, niitä on mukava katsella.






Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tältä erää...

torstai 26. kesäkuuta 2014

Täynnä tulevaisuutta

Nyt kun olen pitänyt kunnon tauon blogin päivittämisestä, haluan tehdä tätä taas vähän paremmin, vähän säännöllisemmin.

Siis: pääsin opiskelemaan teologiaa! Tämä oli kolmas yliopistoonpyrkimisyritykseni ja onneksi tuotti tällä kertaa tulosta. Nyt on tiedossa kolmesta viiteen vuoteen kiinnostavia opintoja, EI TARVITSE MIETTIÄ MITÄ TEKEE ENSI VUONNA!
Aion lukea teologian (jossa valitsen uskontotieteen) lisäksi psykologiaa ja ehkä filosofiaa. Olen nyt jännän äärellä, koska en ole oikeasti lukenut ennen näihin pääsykokeisiin lukemisia pariin vuoteen MITÄÄN kunnolla.
No, nyt olenkin sen verran innostunut, että ajattelin parin opiskeluvuoden jälkeen aloittaa kirjan kirjoittamisen.

Mitä muuta? Kesä, jos tätä kesäksi voi kutsua. Olen reissannut kohtalaisen paljon, käynyt Pohjanmaalla, Laukaalla ja viikonloppuna lähden Helsinkiin ja Kouvolaan.

Pietarsaaressa kävin tutustumassa Nanoq-nimiseen museoon. Se oli mielenkiintoisin museo, missä olen käynyt. Paras osio oli nämä inuiittien tekemät veistokset:









Sinne oli rakennettu myös tällainen sympaattinen inuiittien pyyntikylä (jonne tahtoisin muuttaa asumaan):







Grönlantilainen muusikko


Olen myös "emottanut" (toiminut (sijais)emona) monille kissanpennuille, kun avopuolisoni perheelle on syntynyt kaksi kissapentuetta. Kova kissanpentukuume olisi, mutta kaksi riittää toistaiseksi meille näin pieneen taloon...



Juhannuksena syntyneestä pentueesta




Neliviikkoinen tyttöpentu


Innostuin taas vapaa-ajalla lukemisesta pääsykokeisiin lukemisen myötä. Olen juuri lukenut Oivaltava tietoisuus-nimisen kirjan ja lukemassa sellaisia kirjoja kuin Rajalla jota ei ole ja Kaiken lyhyt historia (Brief History of Everything). Ajatuksiaherättäviä kirjoja, vaikkakin Oivaltava tietoisuus tyrkytti lopuksi omaa näkemystään liiaksi. Katsotaanpa mihin nämä loput kirjat pystyvät.




Mistä kaikki on lähtöisin, miten asiat kytkeytyvät toisiinsa, mihin olemme menossa?

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kuvaryntäys

Viimeinkin tälle blogiselle ilmestyy KUVIA, ihan omia ottamiani,
koskapa saimme avomieheni kanssa yhteiseksi syntymäpäivälahjaksi Nikon D5100 - kameran.




Metsän siimeksessä~








Luonto on taiteilija:









Vielä oma posetuskuva, yay.:






Blogissani Tähteinvälinen onkin juttua meidän uudesta perheenjäsenestä, mutta laitanpa tännekin pienoisesta vielä kuvan.


Siinä itse pikkukisupoika, varmasti maailman suloisimpia otuksia.. Tälläkin hetkellä sylissä kehräämässä :)


Huh, koulu alkaa viikon päästä. Menen maatalousalalle, uuteen kouluun, ja jännittää. Matkaa kotoa koululle on yli 30 kilometriä, ja voi olla että jos asuntolapaikka tulisi halvemmaksi kuin ajelu, majoitun siellä lähipäivät. Onneksi lähiopiskelua on vain noin joka toinen viikko, joskus harvemminkin, ja silloinkin korkeintaan neljänä päivänä kerrallaan...

Minun kylkeni on niin kipeä, että kyyneleet nousee silmiin kun yskii. Yskä on vaivannut kohta puolitoista viikkoa, eikä loppua näy.. Vähän paranemaan päin kuitenkin. Pelkään että olen murtanut kylkiluitani yskiessä, niin voi kuulemma käydä...
Vuosisadan flunssaan tarvittiin tällainen troppimäärä:


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Olihauskapäivä


Yhtenä päivänä nautin hyvin suklaisen välipalan. Kaakaota, suklaamuroja ja suklaakeksi.



Pahoittelen kakkaista kuvanlaatua.

Tänään kävin laskemassa mäkeä. Se oli kivaa, viimeksi harrastin moista kaksi vuotta sitten. Kerran lensin niskoilleni lumeen, se sattui, lisäksi pääni hautautui kokonaan lumeen ja naamani tuntui melkein jäätyvän... Kun pääsin ylös ja sain lumen pois naamastani, kasvoissa ei ollut tuntoa hetkeen. :D

Olen löytänyt maailman söpöimmän elävän olennon, taaskin. Mutta tällä kertaa kyseessä on kettu. Olen aina pitänyt ketuista, minulla on kigurumikin joka esittää sinikettua. Mutta tässä on fennekki, eli aavikkokettu.

Pur~

Kur~

Whatdya want?

"My personal sleepkeeper"