Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäilyä

Viimeinkin tuli kesä! Olen ollut sulamispisteessä, mutta onneksi järvessä voi välillä vilvoitella. Olen tehnyt kesäseikkailuja.

Viime viikolla kävin kiertämässä erään luontopolun, jonka varrelta löysin Maariankämmekän ja Valkolehdokin, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Tykkään bongailla kasveja ja lintuja kun liikun luonnossa ja opetella tunnistamaan niitä.




Valkolehdokki, jonka tuoksu oli yhtä huumaava kuin mitä olin lukenut Luontolehdestä sen olevan


Toinen seikkailu oli Pohjanmaalla, kun kävin tällaisessa nähtävyydessä kuin Pauanne. Paikka oli todella mystinen ja jännittävä; siellä ei ollut ketään muita ja erääseen puoliksi palaneeseen rakennukseen pääsi sisälle.




Palanut sauna














Tuo Pauanne oli aiemmin toiminut kansanparantajien kokouspaikkana, mutta en tiedä miksi sitä ei siihen enää käytetä, liekö syynä tuo palanut rakennus, jota ei ole korjattu. Jos minä olisin kansanparantaja, niin menisin tuonne joka kokoukseen. Voisin osallistua korjaustalkoisiinkin. Pelottavan jännittävä paikka!


Matkalla Pohojanmaalle piti tietenkin kahvitella, sievässä paikassa jota-en-nyt-muista (jossakin Kyyjärven tienoilla?)






Ja illalla viettää ihanaa kesäiltaa hyvässä seurassa, hyvän lukemisen ja saunan merkeissä:






Tuo Pahkasika on mahtava lehti. Harmi, että sitä ei ole julkaistu sitten 90-luvun, olen syntynyt ihan väärälle vuosikymmenelle! Onneksi sain noita vanhoja lehtiä käsiini, ovat olleet huippuhauskoja.

Viettäköön hän, joka tämän päivityksen lukee, ihanan päivän ja nauttikoon kesästä! :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kävin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla moikkaamassa serkkuani ja vastaan ystävääni, joka palasi vaihto-oppilasvuodeltaan Belgiasta. Seikkailin pieniä teitä ja paikkakuntia, joissa en ole ennen käynyt juurikaan, yövyin Askolassa bed & breakfast - hostellissa, joka oli keskellä ei mitään ihanalla maaseudulla.

Helsingissä kävin Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ihmettelemässä ja menimpä Pride-meininkienkin läpi. Siellä oli paljon värikästä porukkaa.




Nuuhkuttelin liljoja




Karppi





Juvalla on englantilainen teehuone, jossa poikkesimme matkalla. Mikä IHANA prinsessapaikka! Ja tarjoilu oli aivan mahtava, vaikka koostuikin pääasiassa herkuista, ei jäänyt ainakaan nälkäiseksi.





Hitu oli kaksi yötä poissa kotoa. Se oli kai retkellään, mutta minä olin tietenkin huolissani. Eilen illalla rukoilin, että sillä olisi kaikki hyvin ja se tulisi pian kotiin. Ehdin juuri nukahtaa, kun se sitten tuli raapimaan ulko-ovea, oli ihan märkä ja kehräsi ja kiehnäsi ja tuli sitten vielä kainaloon nukkumaan ihan väsyneenä, pikkuinen märkä rotta.

Olen miettinyt rukoilemista; en rukoile Jumalaa koska en ole ollenkaan varma siitä, että olisi jokin Jumalankaltainen persoona (sellainen Yksi, jota yleensä vain ajatellaan jumalana; tiettynä henkilönkaltaisena persoonana) jota rukoilla, mutta esitän toiveeni ja huoleni rukouksen muodossa, jolloin tavallaan uskon että ilmaistuna ne tulevat konkreettisemmiksi ja muovaavat ehkä tätä Kosmosta rukouksissa esitettyihin suuntiin. Jos rukous toimisi näin, voisi ajatella, että meillä olisi melkoinen voima tähän maailmaan missä elämme. Jos se toimii, on aika mahtavaa, että meillä on jonkinlaista vaikutusvaltaa, mutta on pelottava ajatus, että samoin myös pahat ajatukset ja toiveet, kaunat, kostonhalut yms vaikuttaisivat samoin tavoin. Siksi ainakin itse koetan yrittää olla ajattelematta kenestäkään/mistään pahaa, enkä ainakaan haluaisi toivoa kenellekään mitään pahaa. Ei se ole itsellekään terveellistä.




100 000 munkkia meditoi paremman maailman puolesta

torstai 26. kesäkuuta 2014

Täynnä tulevaisuutta

Nyt kun olen pitänyt kunnon tauon blogin päivittämisestä, haluan tehdä tätä taas vähän paremmin, vähän säännöllisemmin.

Siis: pääsin opiskelemaan teologiaa! Tämä oli kolmas yliopistoonpyrkimisyritykseni ja onneksi tuotti tällä kertaa tulosta. Nyt on tiedossa kolmesta viiteen vuoteen kiinnostavia opintoja, EI TARVITSE MIETTIÄ MITÄ TEKEE ENSI VUONNA!
Aion lukea teologian (jossa valitsen uskontotieteen) lisäksi psykologiaa ja ehkä filosofiaa. Olen nyt jännän äärellä, koska en ole oikeasti lukenut ennen näihin pääsykokeisiin lukemisia pariin vuoteen MITÄÄN kunnolla.
No, nyt olenkin sen verran innostunut, että ajattelin parin opiskeluvuoden jälkeen aloittaa kirjan kirjoittamisen.

Mitä muuta? Kesä, jos tätä kesäksi voi kutsua. Olen reissannut kohtalaisen paljon, käynyt Pohjanmaalla, Laukaalla ja viikonloppuna lähden Helsinkiin ja Kouvolaan.

Pietarsaaressa kävin tutustumassa Nanoq-nimiseen museoon. Se oli mielenkiintoisin museo, missä olen käynyt. Paras osio oli nämä inuiittien tekemät veistokset:









Sinne oli rakennettu myös tällainen sympaattinen inuiittien pyyntikylä (jonne tahtoisin muuttaa asumaan):







Grönlantilainen muusikko


Olen myös "emottanut" (toiminut (sijais)emona) monille kissanpennuille, kun avopuolisoni perheelle on syntynyt kaksi kissapentuetta. Kova kissanpentukuume olisi, mutta kaksi riittää toistaiseksi meille näin pieneen taloon...



Juhannuksena syntyneestä pentueesta




Neliviikkoinen tyttöpentu


Innostuin taas vapaa-ajalla lukemisesta pääsykokeisiin lukemisen myötä. Olen juuri lukenut Oivaltava tietoisuus-nimisen kirjan ja lukemassa sellaisia kirjoja kuin Rajalla jota ei ole ja Kaiken lyhyt historia (Brief History of Everything). Ajatuksiaherättäviä kirjoja, vaikkakin Oivaltava tietoisuus tyrkytti lopuksi omaa näkemystään liiaksi. Katsotaanpa mihin nämä loput kirjat pystyvät.




Mistä kaikki on lähtöisin, miten asiat kytkeytyvät toisiinsa, mihin olemme menossa?