Näytetään tekstit, joissa on tunniste eksistentialismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eksistentialismi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kävin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla moikkaamassa serkkuani ja vastaan ystävääni, joka palasi vaihto-oppilasvuodeltaan Belgiasta. Seikkailin pieniä teitä ja paikkakuntia, joissa en ole ennen käynyt juurikaan, yövyin Askolassa bed & breakfast - hostellissa, joka oli keskellä ei mitään ihanalla maaseudulla.

Helsingissä kävin Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ihmettelemässä ja menimpä Pride-meininkienkin läpi. Siellä oli paljon värikästä porukkaa.




Nuuhkuttelin liljoja




Karppi





Juvalla on englantilainen teehuone, jossa poikkesimme matkalla. Mikä IHANA prinsessapaikka! Ja tarjoilu oli aivan mahtava, vaikka koostuikin pääasiassa herkuista, ei jäänyt ainakaan nälkäiseksi.





Hitu oli kaksi yötä poissa kotoa. Se oli kai retkellään, mutta minä olin tietenkin huolissani. Eilen illalla rukoilin, että sillä olisi kaikki hyvin ja se tulisi pian kotiin. Ehdin juuri nukahtaa, kun se sitten tuli raapimaan ulko-ovea, oli ihan märkä ja kehräsi ja kiehnäsi ja tuli sitten vielä kainaloon nukkumaan ihan väsyneenä, pikkuinen märkä rotta.

Olen miettinyt rukoilemista; en rukoile Jumalaa koska en ole ollenkaan varma siitä, että olisi jokin Jumalankaltainen persoona (sellainen Yksi, jota yleensä vain ajatellaan jumalana; tiettynä henkilönkaltaisena persoonana) jota rukoilla, mutta esitän toiveeni ja huoleni rukouksen muodossa, jolloin tavallaan uskon että ilmaistuna ne tulevat konkreettisemmiksi ja muovaavat ehkä tätä Kosmosta rukouksissa esitettyihin suuntiin. Jos rukous toimisi näin, voisi ajatella, että meillä olisi melkoinen voima tähän maailmaan missä elämme. Jos se toimii, on aika mahtavaa, että meillä on jonkinlaista vaikutusvaltaa, mutta on pelottava ajatus, että samoin myös pahat ajatukset ja toiveet, kaunat, kostonhalut yms vaikuttaisivat samoin tavoin. Siksi ainakin itse koetan yrittää olla ajattelematta kenestäkään/mistään pahaa, enkä ainakaan haluaisi toivoa kenellekään mitään pahaa. Ei se ole itsellekään terveellistä.




100 000 munkkia meditoi paremman maailman puolesta

maanantai 31. joulukuuta 2012

Mietelmiä

Meneillään on eksistentiaalikriisi.
Mistä tulen, miksi, minne olen menossa, miksi?

Mikä on kaiken tarkoitus, mikä on minun tarkoitukseni?
Olenko Kohtalon tai Jumalan ohjaama pelinappula?
Mitä muita vaihtoehtoja voi olla?

Näihin mietelmiin sopii paremmin kuin mainiosti seuraava kappale:

Olet tässä

" Luvannut ja väittänyt olen oikeaan ja vasempaan
Siinä ovat tunteeni hiljaa kuolleet
Kasvot joita käytän ovat kovettuneet ilmeeseen,
pikatie jota kiidän mustaa jäätä kiiltelee

Taivas oli ennen toinen ääri toinen helvetti
tänään on se väärin että uskoo ihmeisiin
Että uskoo tyhmyydelle jonkin mitattavan rajan
ajan jolloin karja suostuu teurasautoihin

Terästä on jää ja rauta kohmettuneet kasvot
jotka alleen piilottavat murheellisen tyhjän elämän
Loputtomat matkat jotka kulkee jotain tunteakseen
kysymykset joihin mitä sanottavaa elämällä
mitä tällä elämällä on?


Poika jonka yli käveltiin, hän ei enää itke
poika joka kulki yksinään
Tahtoi tulla järkäleeksi, hiekanjyväin joukkoon
vuoreksi lakeuksien lomaan

Katson sinun kasvojasi jotta voisin todistaa,
voimaton on todistaja, kieli hiljainen
Sanat soivat kalloissamme leukaluiden narinana
sanat soivat korvissamme paholaisen nauruna


Olet tässä "


Varsin alavireiset ovat siis tunnelmat.

Olen hankkimassa järjestelmäkameraa, jonka oston jälkeen yritän herättää tämän blogin henkiin ja jopa päivittää tänne KUVIA! Sitä odotellessa...