Kehon hyvinvointi

Luin, että vihreät teet parantavat kofeiinin hyviä vaikutuksia ja minimoivat huonoja, niinpä aloin nauttimaan aamukahvin kanssa vihreää- tai oolong-teetä. Olen ollut huomaavinani vaikutuksia: sydämen syke ei nouse niin korkeaksi ja tulee rauhallinen, keskittynyt olo, kun taas pelkästä kahvista tulee minulle usein levoton olo (juon sitä silti tavan takia joka aamu).

Siinäpä kupillinen Forsmanin Jade Superior-oolong-teetä

Olen vasta viime aikoina havahtunut siihen, että tästä kehostakin on pidettävä huolta, muuten se ei pysy kunnossa. Eniten tähän havahtumiseen auttanut asia piilee sydämessäni: rytmihäiriöt. Niitä on minulla lähes joka päivä, joskus hyvinkin paljon ja pahoina. Muutama viikko sitten minut vietiin ambulanssilla terveyskeskukseen supraventrikulaarisen takykardian ("SVT") takia. Noita kohtauksia on tullut minulle nyt reilun vuoden päivät, välillä noin viikon välein, toisiaan niitä ei tule pariin kuukauteen. Tuo muutaman viikon takainen kohtaus oli aivan erityisen pitkäkestoinen ja ahdistava, tietenkin, kun se ei meinannut loppua millään. Olin menossa bussilla töihin ja kouluun, lopulta pyysin kuljettajalta apua ja hän soitti ambulanssin. Ambulanssissa saatiin EKG:lle pieni pätkä SVT:stä ja sen jälkeen tiheästi lisälyöntejä, lopulta nekin loppuivat ja terveyskeskuksen EKG-laitteeseen ei tallentunut enää yhtään mitään poikkeavaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että mitään pahalaatuista vikaa ei ole.

Olen saanut SVT-kohtauksen tuon jälkeen pari kertaa ja ne ovat menneet nopeasti ohi. Yleensä suurin tekijä niihin taitaa olla stressi ja pelko pahentaa niitä entisestään. Nyt työstän itseäni ja opettelen elämään niitten kanssa pelkäämättä liikaa. Jokaisella on omat vaivansa, minulla sattuu olemaan tällainen.

Ennen kaikkea siis haluaisin harrastaa uutena sellaista liikuntaa, joka vahvistaa sydäntä ja lisää hapenottokykyä ja kestävyyttä. Olen aika varma, että jos en nyt aloita, vanhempana on luvassa lisää ikäviä vaivoja ja JOS niitä voi jotenkin ennaltaehkäistä, yritän tehdä sen.

Aloimme muutama viikko sitten käymään avopuolisoni kanssa kuntosalilla kerran viikossa (useamminkin huvittaisi mutta varat ja aika eivät riitä siihen) ja uimassa sen yhteydessä noin joka toinen viikko. Eilen päätin alkaa myös hölkätä ja kokeilla HIIT-treeniä. Eilen hölkkäsin hieman ja tänään puolen tunnin lenkillä noin 15 minuuttia lyhyissä pätkissä. Minulla on aika huono kunto mitä tulee kestävyysliikuntaan. Olen tottunut vain kävelyliikuntaan, mutta kuntosalilla käydessäni olen huomannut lihasten kehittymistä: viime kerralla pystyin jo käyttämään isompia painoja ja lihakset palautuvat aina vain nopeammin.

Tänään on kuntosalipäivä ja huomenna kokeiltava tuo HIIT.

Hengen ja tiedon messut sekä asiaa laatikoista ja niiden ulkopuolisuudesta

Tekisi mieleni mennä viimeinkin ensimmäisen kerran elämässäni käymään Hengen ja tiedon messuilla Helsingissä 14.-15.10. Olen jo monta vuotta aikonut mennä mutta lähteminen on joka kerta tyssännyt johonkin.
Näyttää siltä, että messuilla olisi ohjelmaa ähkyyn saakka.

Tämän linkin takana on messujen ohjelma

Tästä linkistä löytyy tapahtuma Facebookista

Tämän tapahtuman äkätessäni alkoi mieli ruveta taas tutkimaan shamanismia - toisena vuonna opiskelujani tein siitä pienen tutkielman ja pidin puheen puheviestinnän kurssilla. Haluaisin päästä jonkun shamaanin tai kansanparantajan juttusille ja kuulla, miten voisi oppia hyviä parantamistekniikoita. He varmaan tykkäisivät suositella sikakalliita kursseja, joihin minulla ei ole varaa ehkä ikinä enkä muutenkaan haluaisi sotkea rahaa noihin juttuihin. Minusta se, että noilla asioilla rahastetaan, on hävytöntä. Jos minä oppisin parantamaan (ensin itseäni, sitten muita), tekisin sitä siksi, että haluan auttaa. Jokin vastapalvelus ehkä kelpaisi ("mä näytän sulle miten voit päästä tuosta stressistä, niin vaihda sä mun autoon renkaat"), mutta en haluaisi tehdä tuollaisia asioita rahasta.

Olen alkanut kirjoittelemaan ylös kaikenmaailman ajatuksia, mitä tulee päähän, sellaisia omasta mielestäni hyviä hoksaamisia. Eräänä aamuna bussissa katselin ikkunasta ja näin, kuinka vanha mies istui rollaattorinsa penkillä keskellä kävelykatua. Ajattelin, että hyvä, kun voi tehdä noinkin, eikä ajattele, että "voinkohan minä nyt istua tässä, mitähän muutkin ajattelee jos minä istun tähän keskelle katua ilman mitään syytä". Olen havainnut saman ilmiön monesti, usein juuri hieman vanhemmissa henkilöissä, kuin myös lapsissa. Lapset ajattelevat luontaisesti laatikon ulkopuolelta, koska heillä ei vielä ole laatikoita, joiden sisältä ajatella. Aikuiset sitten rakentavat lapsille laatikoita, joiden sisältä tulisi ajatella, jokainen tuputtaa sitä omaa tapaansa ajatella ja lapsi ennen pitkää omaksuu jonkin tavan niistä. Kunnes jossakin vaiheessa (tosin ei kaikille) tulee se piste, ettei enää kiinnosta, mitä mieltä muut ovat jos itse tekeekin asian toisin kuin muut ja ehkä jopa kokeilee täysin uudenlaisia tapoja toimia. Itse haluaisin elämäni viimeiseen päivään saakka säilyttää sen uteliaisuuden uusia toimintatapoja kohtaan - katsoa asioita mahdollisimman monista eri näkökulmista ennen kuin päättää, mikä niistä on itselle toimivin, jos sittenkään. Ja jos päättää, olisi valmis aina luopumaan niistä yhä parempien tieltä.

Syksy...

Lappiin pitäisi päästä. Vuosi sitten kävin Pyhä-Luostolla ja oli hyvä reissu, vaikka joka kerta se tarpominen tuntuukin välillä ihan hirveältä. Se palkitsee sitten, kun pääsee lämmittelemään, lepäämään ja syömään tupaan. Elämän perusjutut on läsnä vaelluksilla, ei mitään turhaa.

Pyhä-Luostolla sijaitsee muun muuassa Isokero, Suomen suurin kuru

Kun vaan saisi sijaisen palkatuksi siksi aikaa, kun lähtee Pohjoiseen. En voi jättää toista avustettavaani ilman avustajaa moneksi päiväksi. Avustettavani sanoi, ettei tykkää, että lähden, mutta kai sitä joskus pitää pitää vähän lomaa... Vaikka suurin osa kesästä tuli lorvittua, arvelen, että marraskuussa alkaa olla jo uuden loman tarpeessa.

Kandidaatintutkielma etenee vauhdilla ja on (kai) kohta valmis! Lisään sen tännekin, kunhan saan sen sellaiseen muotoon.

Uusi koti on nyt ollut asutettu jo muutaman viikon ajan ja olemme viihtyneet mainiosti. Saa nähdä, miltä talviaikaan tuntuu, jos tulee lunta ja pakkasta ja bussipysäkillekin on kaksi kilometriä, lähimpään hullunhintaiseen lähikauppaan kuusi ja kylälle 13.

Ja täällä me asumme

Uusia tuulia, nyt on aihetta kirjoittaa

Hei!

Siitä on jo pari vuotta, melkeinpä tasan, kun viimeksi kirjoitin. Koin että elämäni ei ole tarpeeksi mielenkiintoista, että siitä kannattaisi kirjoittaa. Nyt ajattelen, että olkoonkin niin, kirjoitan silti! Tämä oli hauskaa ainakin viimeksi. Sitä paitsi minulla on nyt uusia aiheita, joista kirjoittaa - muutin maalle omakotitaloon, teen henkilökohtaisen avustajan töitä opintojen ohessa (vai pitäisikö sanoa: opiskelen töiden ohessa, niin laskasti olen opinnoissa edennyt viime aikoina), minulla on toinenkin koiruus. Tai itseasiassa meillä on avomieheni kanssa, pääsi syntymään tuollainen liittokin tässä kesällä. :)

Tällainen karvakorva, Lenni-poika muutti meille pari kuukautta sitten

Ja Lulusta on kasvanut iso tyttö

Lennin asettuminen taloon ei ole ollut niin helppoa kuin Lulun, onhan näillä koirilla henkilökemioitten yhteensovittelemista. Lulu ei vielä komenna Lenniä kovasti ja Lenni käyttää tilannetta hyväkseen roikkuakseen korvissa ja hännässä. Nyt joutuvat olevan pari viikkoa erillään, kun Lululla on juoksut ja Lenni jo koittaa kovasti hyppiä selkään (se täyttää kohta viisi kuukautta). On varmaankin ennen ensi juoksuja leikattava edes jompi kumpi, aion tosin leikkauttaa molemmat ennen pitkää mikäli en pentuja aio niille hommata (ja siinäkin tapauksessa niitten jälkeen leikkauttaisin), silloin niitten elämä on varmasti paljon helpompaa ja säästäisi se omiakin hermoja.

Mutta Lenni on kyllä luonteeltaan huippu pentu, kovasti ihmisten kaveri, hirveän energinen ja sen tempuille saa nauraa joka päivä. Toisia koiria kohtaan se on vähän arka, koska ei ole päässyt tapaamaan niitä paljon. En ole tietenkään koirapuistoihin uskaltanut viedä ennen kuin rokotukset tulivat voimaan ja pentukavereita ei tuntunut löytyvän millään, vaikka etsin niitä kahdessakin facebook-ryhmässä. Nyt olemme käyneet yksillä Mustin ja mirrin pentutreffeillä ja menemme vielä toisille ennen kuin Lenni täyttää yläikärajan viisi kuukautta.

Eilen sattui hassu tapaus, kun kävimme vierailemassa isäni luona ja olimme porukalla mustikkametsällä: näimme, että polkua pitkin tulee ihminen, mutta kohta varpujen seasta ilmestyy pikkuinen koira - näin heti että se oli pentu. Lenni oli kyllä hämmästynyt, mutta pikkuinen oli rohkea ja tuli haistelemaan. Siinä sitten kierrettiin rinkiä haistellen ja vähän leikkiäkin viriteltiin. Harmi ettei ollut kameraa mukana. Pentu oli isän naapurin koira, ainakin neljäs terrieri heidän perheeseen (!), mahtaakohan tulla samanlainen kaiken räksyttäjä kuin kolmesta muusta... (Sitä paitsi ne kaikki kolme ovat uroksia ja tappelevat välillä, ihan tosissaan, keskenään!) Ainakin vielä se oli suloinen.

Siinäpä hieman tarinaa hauvoista, ensi kerralla päivitän jotakin uudesta kodistamme ja sen rojekteista!

Hienoa elokuun etenemistä kaikille!

Heräilen..

...aloittamaan taas tätä blogia. Hmm. Paljon on tapahtunut tälläkin välillä. Uusi asunto, jossa olen asunut aiemminkin, mutta tällä kertaa asun yksin. Tai en tietenkään ihan yksin, sillä minulla on kissa- ja koirakaveri. Hitu karkasi keväällä, eikä ole tullut takaisin. Olen ollut huolesta ja surusta sairas, mutta ajattelen nyt, että sillä on kaikki hyvin. Että se ei ainakaan kärsi. Niin tahdon uskoa.

Havu-herra, entinen koditon, nykyinen sylimussukka

 Toki jotkut asiat ovat ennallaan. Opiskelen yhä teologiaa, tai tarkemmin ottaen uskontotiedettä. Uskonto on alkanut tulla minulle taas läheisemmäksi. Olen viritellyt meditaatiohetkiä ja joogaa. Samanhenkisiä ihmisiä tällä saralla ei vaan tunnu löytyvän paljoa...

Asiasta taas lemmikeihin, minulla on koira! Vihdoin ja viimein, unelmieni kiinanharjakoira Lulu. Se on noin viisi kuukautta vanha ja ihana. Tulen varmasti kirjoittamaan siitä joka kerta jos jaksan aloittaa tämän bloggausharrastuksen.

 Siinä on Lulu 13-viikkoisena

Pentupäivitys

Jälleen kerran on kulunut tuo kolmisen kuukautta edellisestä postauksesta. Näköjään se sitten taitaa olla sellainen sykli, milloin ehdin kirjoittaa. Mukamas. Kyllä sitä aikaa jostain saisi revittyä, mutta kun on niin paaaljon kaikkea mitä tehdä. Nyt on kuitenkin uusia kivoja uutisia kerrottavana, kun rakkaani/kämppäkaverini äidin koiralle Jadille on syntynyt pentuja. :)
Ne ovat nyt noin kolmen viikon ikäsiä ja olen käynyt katsomassa niitä joka viikko. Ja arvatkaa vain tekisikö mieli ottaa sieltä oma! Koska Jadi on maailman paras koira. Rakastan sitä otusta ihan mielettömästi. Se on rauhallinen, äärettömän lempeä, kiltti, vähän itsepäinen "oman tiensä kulkija", mutta tottelevainen tarpeeksi houkuteltuna. :D Esimerkiksi metsälenkeillä se pitää aina huolta laumastaan ja pysyttelee lähistöllä, vaikka onkin tiibetinmastiffi rodultaan (jotka yleensä tykkäävät tilaisuuden tullen lähteä omin päin laajentamaan reviiriään).
Pentujen isä on siis sekarotuinen, jossa on berninpaimenkoiraa, labradorinnoutajaa ja ripaus sakemannia. Yhden pennun (harmaa poika) isä on luultavasti eri, jossa on ainakin saksanpaimenkoiraa ja olikos lapinkoiraa tai jotakin...

Jadi on tämä vasen luppana

Pennut viikon ikäisiä:

Mammalla pitää kiirettä kahdeksikon kanssa!

Koko katras, kahdeksan kappaletta; viisi poikaa ja kolme tyttöä <3

Pennut kahden viikon ikäisiä:

 

Tämä pikkuinen merkkivärinen tyttö on jo ihan kavereita meidän kanssa <3

Pennut kolmen viikon ikäisiä:

Väsynyt pentukasa <3 Haukottelija saattaa olla meille ehkämahdollisesti tuleva pentunen <3

 Erilainen pentu :) Ainut harmaa ja turkkikin karheampi kuin muilla.

Aika pentuista on ollut siis viimeaikoina. Ehkä omille koiratarvikkeille tulee piakkoin käyttöä...<3 Voi kunpa. Olen miettinyt asiaa pääni puhki ja alan kallistua sille linjalle, että kyllä näistä nyt joku meille tulee. Olen jo miettinyt nimenkin valmiiksi...

Mitä opiskeluihin kuuluu, niin armottomasti olen kirjatenttejä läpi tahkonut. Tähän mennessä kaikki kurssit olen saanut suoritettua. Viime perjantaina oli kaksi tenttiä aiheina Teologinen etiikka ja Johdatus ekumeniikkaan; niistä ei ole tullut vielä tulosta. Jänskättää, vaikka molemmat olivat vain kahden opintopisteen kursseja.

Aurinkokin on suostunut näyttäytymään pitkästä aikaa hetkittäin, siitä muutama kuva....

Pihallamme orapihlajissa vierailee toisinaan tilhejä. Ne ovat kerrassaan kauniita lintuja, niitä on mukava katsella.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tältä erää...

Onpahan taas päässyt edellisestä päivityksestä kulumaan kolme kuukautta.

Sinttu oli toissapäivänä ja eilen kipeä, ja se täytyi eilen viedä eläinlääkäriin. Se oli vaisu, ei syönyt paljoa, eikä antanut koskettaa mahaansa vaikka normaalisti se tykkää maharapsutuksista. Huomasin sen mahassa kovan pullottavan kohdan. Säikähdin, että se on varmasti syöpäkasvain, joten menimme sitten eläinlääkäriin, missä onneksi paljastui, että se olikin mätäpaise. Mikä helpotus! Se tyhjennettiin nukutuksessa ja määrättiin viiden päivän antibioottikuuri.
Antibioottien antaminen on aika kauheaa, nimimerkillä Raadeltu. Onneksi siitä ei tarvitse stressata ihan yli hilseen, sillä se ei ollut aivan välttämätön, vaan annettiin varmuuden vuoksi.

Sinttu haavateippi kyljessä

Syksyllä aloitin siis teologian opinnot ja niissä on ollut mukavasti tekemistä. Kolme tenttiä on ohitse joista kaksi meni läpi keskitasoisesti, yhdestä en tiedä. Tässä jaksossa on ollut johdatusta Uuteen sekä Vanhaan testamenttiin ja käytännölliseen teologiaan, tieteenfilosofiaan ja kreikan peruskurssi. Ensi periodissa alkaa sielunhoidon peruskurssi ja pastoraalipsykologia, uskontokasvatuksen perusteet ja uskontotieteen peruskurssi joka käsittelee islamia Suomessa.

Tenttikirjojani

Minä johdatuksessa filosofisiin oppiaineisiin iltamissa eräällä huvilalla

Vuokrahuoneeni opiskelupaikkakunnalla

Rauhoittumispaketti rankkojen päivien illoiksi

Ok, nyt siis tarkoituksenani on saada tämä bloginen uuteen uskoon ja käyntiin taas! Saa nähdä, miten onnistun kaiken kiireen keskellä, mutta tämä on sentään hauskaa (ei sillä ettei opiskelu ollenkaan olisi...).

Hmm, saatan olla hankkimassa koiran. Siltä ainakin näyttää tämä minun koiratarvikekokoelmani.

Se sisältää leluja, pantoja, hihnan, näyttelyhihnan, purulelun, treenivyölaukun, harjan, kamman ja kynsisakset.

Tällä hetkellä kiikarissa on rotu perunkarvatonkoira ja sen karvallinen muunnos. Olin taannoin jo vähällä hankkia sellaisen, mutta sitten ei ajankohta ollutkaan otollinen. Nyt tuntuu, että on jo rutinoitunut tähän opiskelurytmiin ja aina vapaa-ajalla miettii, että olisipa koira jonka kanssa puuhailla. Tietysti siinä olisi sekin puoli, että aamulla olisi pakko tehdä se pissalenkki räntäsademyrskyssä kello kuusi aamulla, ja pentuaikana nousta öisin pissattamaan koira vaikka ulkona paukkuisi pakkanen -30 ja tärisisi siellä yöpaitasillaan ja sitten kun koira ei tekisi tarpeitaan, vaan uikuttaisikin takaisin sisälle ja laskisi sitten sisällä tyytyväisesti matolle asiansa, siivota se samalla kun pentu on ehtinyt oksentamaan sänkyyn. :D Mutta luulen, että tuommoinen skenaario ei tulisi olemaan jokapäiväistä ja jopa, että olisin valmis siihen.

Perunkarvatonkarvaton :) 

Perunkarvaton, karvallinen

Tykkään, kun nämä karvalliset ovat niin monimuotoisia, niiden turkki voi olla minkävärinen ja -tyyppinen tahansa. Eniten kiinnostaisi tämän rodun pieni kokomuunnos, joka on 25-40 cm korkea ja painaa 4-8 kiloa. Siitä saisi hyvän kainaloisen ja reissukaverin, mutta luonteensa puolesta myös vieraat ilmoittavan vahtikoiran ja harrastuskaverin.

Tui tui